Instagramin kiinnostavimmat meikkitilit

Tykkään katsoa netistä ohjeita mitä mielikuvituksellisempien meikkien tekoon. Olen joskus myös pyöritellyt mielessäni ideaa YouTube -meikkikanavan perustamisesta, mutta oman pärstän esittely netissä ujostuttaa tällaista perusarkaa suomalaista. Seuraavalle listalle olen koonnut muutamia todella ammattitaitoisia Instagramin kosmetiikkatilejä. Käy kurkkaamassa. 🙂 1. Julia De Kiewicz New Yorkilainen Julia asuu Tukholmassa ja julkaisee tiuhaan tahtiin meikkivideoita. Etenkin Julian silmämeikit…

Hallavan tyylikoulu: Kuinka käytän korkokenkiä arjessa?

Kuka tunnustautuu korkkarifaniksi? Itse olen ollut oikea korkkareiden himoshoppailija, ja sen seurauksena kaapit ovat täyttyneet aivan ihanista kengistä: Vaaleanpunaisista ja fuksianvärisistä piikkikoroista, mustista korkosaappaista, sähkönsinisistä avokkaista… Lopetin korkokenkien ostelun kun huomasin niiden jäävän aivan liian usein kaappiin pölyttymään. Asioita hoidellessa tai vaikkapa töissä on vaan niin helppoa juosta ballerinoissa tai hyvissä, nahkaisissa kävelykengissä. Mutta korkokengillekin…

Lumotut Mekot: 17 aikamme maagisinta iltapukua

Olemme tulleet kauas niistä muinaisista ajoista, jolloin ihmisten vaatetustyyli ei jatkuvasti muuttunut muodin mukana. Vaatteet, joiden alkuperäinen tarkoitus oli lämmittää ja suojata kantajaansa, ovat sittemmin tulleet tavaksi ilmaista omaa persoonaa eikä niinkään kuuluvuttaa heimoon, kuten aikaisemmin oli. Vuosisatoja ja vuosituhansia sitten muoti muuttui hitaasti. Vaatteilla ja esimerkiksi hiustyylillä ilmaistiin muun muassa ryhmään kuulumista ja statusta…

Mainettaan muodikkaampi: Oriflame on uudistunut

Kun olin pieni, oli meillä kotona joitakin Oriflamen tuotteita. Naapurin tädilläkin oli. Yhden leikkikaverini äiti oli hurahtanut Oriflameen, ja heillä oli kaapit täynnä oudonnimisiä hajuvesiä, suihkusaippuoita, huiveja ja rasvoja. Haistelimme niitä joskus kaverini Ainon kanssa ja esitimme kriittisiä mielipiteitä. “Tää haisee ihan metsälle, mä tykkään tästä.” Tai: “Hyi, tää on kuin säilykekirsikka. Ihan kauhee!” Äidillä…

Kolme tärkeintä epäpuhtaan ihon hoitovinkkiä

Iholle muodostuvien epäpuhtauksen syyt ovat usein hormonaalisia, mutta toisinaan myös stressi- tai ruokavalioperäisiä. Ja siinä missä vaikea, syvällä ihossa oleva akne usein vaatii lääkehoitoa, voi lievempiä iho-ongelmia hoitaa kotikonstein itsekin. Tässä artikkelissa käsitellään ainoastaan lievempien tai kohtalaisten vaikeiden iho-ongelmien ja epäpuhtauksien kotihoitoa – käännythän vakavissa tapauksissa lääkärin puoleen. Aikuisiän aknesta puhutaan silloin kun akne puhkeaa…

Käyttäjäkokemuksia Nu Skin -kosmetiikasta: Rehellinen arvostelu.

Aihe on ajankohtainen. Kosmetiikka- ja ihonhoitoyritys Nu Skin niittää mainetta maailmalla, ja sen tuotteita palkittiin hiljattain esimerkiksi Iso-Britannian Beauty Awards 2018 -tapahtumassa. Koska merkin tuotteet eivät kuitenkaan ole sieltä kaikkein halvimmasta päästä, voi niiden testaaminen tuntua riskaabelilta. Pakko myöntää, että minuakin epäilytti suuresti, koska Nu Skinin hehkutus oli yksinkertaisesti vähän liian kovaa tällaiselle skeptikolle. Olin kuitenkin sopivasti…

Ihon hyvinvointi alkaa sisältä päin: Viisi vinkkiä luonnolliseen kauneuteen.

Mitä voit tehdä parantaaksesi ihoasi ja näyttääksesi raikkaammalta ilman paksuja meikkikerroksia? Miten pääset eroon tukkeutuneista ihohuokosista ja korostat luonnollista hehkuasi? Nykyisin tuntuu olevan vallalla sellainen käsitys, että ihoa hoidetaan ensisijaisesti ulkoa päin, vaikka toki olemmekin tietoisia ruokavalion, unen ja esimerkiksi hormonitasapainoin vaikutuksesta kehomme toimintaan.  Tiettyjä iho-ongelmia kuten vakavaa aknea hoidetaan antibiootti- tai hormonikuurein, mutta usein…

Matka kauneuden maailmaan alkaa.

Tervetuloa lukemaan Hehku -blogia. Tämän sivuston aiheena ovat erityisesti sisältä päin kumpuava kauneus ja itsevarmuus, sekä persoonallinen, laadukkaisiin materiaali- ja tuotevalintoihin perustuva tyyli. Kuulun itse niihin naisiin, joiden kasvoista voi hyvinkin nopeasti lukea huonojen elämäntapojen merkit: Riittämättömän unen, huonolaatuisen ruoan, liiallisen viinin lipittämisen, sekä stressin piirtämät uurteet ja turvotuksen. Ja juuri tämän vuoksi haluan kirjoittaa…